168. Perintörinsessa..

4.3.2024 Artikkelikuvassa ”Perintörinsessa”.
”OMAISHOITAJAT – KAMELEONTIT DURASEL PUPUT”

Perintörinsessa on se joka kantaa valtikkaa ja kruunua, viitta harteillaan ja Perunkirja kädessään. Hänellä on myös valtakirja. Hänet on todistettu Pupuyhteiskunnan toimesta isä- ja äitipupun ainokaiseksi jälkeläiseksi ja niinpä hän perii vanhempiensa valtakunnan, niin tai noh, sen vanhempiensa elämäntyön ja moninkertaisilla veroilla maksetut jäämistöt. Ehei, ei hän ole katkera – hän on sarkastinen, pukeutuessaan kruunuunsa. Mitä hänelle sitten tästä tarinasta jäi – hyvä mieli?? No jaa – velvollisuudet on hoidettu ja hän sai kuitenkin äitipupun haudattua, vaikkakin joutui kaivamaan myös omaa porkkanakätköään. Sen pituinen se Satu.

http://www.muistisairaanaidintar.com

Joo. Eipä kannata olla katteellinen, Perintörinsessoille tai -rinsseille, jos miljoonia ei tiettävästi ole tulossa. Kyllä tämän päivän yhteiskunta huolehtii, että pienempiä perintöjä ei kannata odotella. Joo. Kaikki meni mitä tuli jo äitivainaan eläessä. Kuukausitasolla tuo surullisen kuuluisa 167 euroa – tai se mitä siitä jää säästöön, ei kyllä riitä hautauskuluihin tai pitää kyllä pitkään elää. Jos vaikka laskemma, että kuukausitasolla säästöön jäisi 50 euroa ja säästeliäät hautauskulut ovat esimerkiksi 2000 euroa, niin siinä pittää ellää ainaki lähes kolme ja puoli vuotta, siitä kun on mennyt palvelutalon asukkaaksi. Haluaisin kyllä tietää, kuinka monta mummoa ja pappaa met veronmaksajat olemme maksaneet hautaan sen asiakasmaksulain uudistuksen voimaantulon jälkeen??

Joo. Toki toki ihmisen pittää elläissään itte maksaa kulunsa ja eipä tuota mukkaan täältä kukkaan mittään saa, mutta vaikeaa on siinä kuoleman kohtaamisen tilanteessa, alkaa ”penniä venyttämään”, kun kuoleminen nyt vaan on niin kallista..

Niin, jäihän äitivainaalta vanhan kesämökin puolikas ja tämän tarinanhan met tiiämmä – niistähän ei mitään saa, jos myydä aikoo, joutuu pian ite taas maksumieheksi. Onneksi velkaa ei kuitenkaan jäänyt, joten ”kuiville” tässä uitiin, vaikka välillä hikikarpaloita otsalla olikin, kun vuosikausia noita äidin talousasioita hoitelin.

Äidin kuolemasta on nyt kulunut miltei neljä kuukautta ja muut asiat alkaa olla selvitettynä – mitä nyt yksi paikallinen pankki panttaa 147 euroa, äidin boonuksia, koska kuolinpesän asioiden hoito vie kolmesta, neljään viikkoa..? Huvittavaa, kun miettii, että pankilla on hallussaan kaikki tarvittavat dokumentit ja niinkö met tiiämmä, että rahaliikenne pankista toiseen vie 3 pankkipäivää, niin kuolinpesän tilillä olevien varojen siirto, saman pankin sisällä kestää kuukauden päivät..? En ymmärrä.

Joo. Tässä odottelen loppukuusta äitivainaan veroilmoitusta, voi tietenkin olla, että kerkeän pitkästyä.. Empä tiä, kerkeääkö verottaja laskea kuolleitten veroilmoituksia samassa ajassa kuin elävien? Tulee, kun tulee ja sitten kaikki on hoidettu, kuten kuuluukin.

Tänään paistaa aurinko, pitkästä aikaa – kaamos on selätetty ja harmaa helmikuu on taakse jäänyttä aikaa. Tänään ajelen Tavivaaraan ja vien äiti- ja isävainaiden haudalle kynttilän ja kun sieltä lähden, hengitän hetken syvään kaunista kevätilmaa ja ajan sitten pois, jatkaen omaa elämääni.

Tämä Muistisairaan äidin tarina oli nyt tässä. The End.

Blogi saa vielä olla täällä, koska kokemustarina ja ajankuva on hyvä säilyttää ja saatanpa joskus vielä kirjoitella, jotain aihealueeseen liittyvää tänne, luettavaksenne. Kuten matkan varrella olen luvannut – kirja ilmestyy pian – viimeistään kesällä ❤

Perintörinsessa liittyy Pupunäyttelyyn, viimeiseksi äidin tarinan pupuksi ja ne loikkivat edelleen kertomassa äidin tarinaa ❤ Olen alkanut tehdä tilauksesta Pupuja, joiden tarina on aivan toinen, mutta niistä saadut tulot kantavat tätä äidin tarinaa eteenpäin ja tarina saa elää, jos kattaa omat kulunsa ❤

Opinko sitten tästä tarinasta mitään? Opin. Valintojani en voi enää muuttaa ja olen ylpeä itsestäni, että tein sen minkä tein ja hoidin äidin loppuun asti. Se on sulka minun hatussani, jota kannan pää pystyssä, mutta jos nyt pitäisi tällä tietämyksellä valita, alkaisinko uudelleen, niin en alkaisi.

Toivotan sinulle voimia, omissa päätöksissäsi ja toivon, että tästä kertomastani kokemustarinastani on sinulle hyötyä päätöksenteossasi tai vertaistukea ja tietoa, matkalla vääjäämättömään. Ole armollinen itsellesi ❤

Kiitos sinulle lukijani,
tästä yhteisestä matkasta ❤
Satu Saari