25. Normiarkea

Facebook päivitys 16. maaliskuuta 2019 

Taijampa lähteä kotitalolle aamusaunan lämmitykseen, että äitiki pääsee saunaan ja suihkuun 👍 samallahan tuota pesasee pyykit ja lattianki, niin ompahan taas mummo ja pirttikunnossa 😁 jos nappaan vielä sakset mukkaan ja leikkaan mummelin hiukset, niin on sitte lettiki taas kunnossa 😄 

No eipä muuten ollu temppukhan kävästä mummelin kans saunassa ja suihkussa 😄Saunan jälkeen mustikoita ja vadelmia 😋 on kuulemma kirpeitä 😬😂😂
Kesätukka leikattu 😁 kyllä nyt taas pärjätään 👍

Kommentti päivitykseen 19.10.2021

Normiarki. Se tuiki tavallinen, arkinen päivä muistisairaan rinnalla. Tein sen ja olen ylpeä siitä, että tein ❤ Olin niin kauan äidin tukena, kun hän minun tukea tarvitsi, niin kauan kuin kykenin auttamaan.

Niin kuin johdanto tekstissä kerroin, olen ollut pienestä pitäen se ”isin tyttö”, jolle äiti oli jäänyt etäiseksi. Onneksi elimme ”yhdessä” nämä viime vuodet, niin opin tuntemaan äitini ja meidän välit lämpesivät ❤ Jossakin kohtaa muistan tapahtuneen senkin, että äiti minua halasi ja sanoi ”Kiitos”.

Se ”Kiitos” tuntuu nytkin ihan luissa ja ytimissä, kun muistelen ja itku tulee, ei maha mittään…

Vaikka tämä tie muistisairaan äidin rinnalla on ollut kivinen kulkea, se ei ole ollut sitä äidin takia. Siihen kiviä ja kuoppia on asettanut yhteiskunta, monin eri tavoin ja siksi kirjoitan tätä blogia nyt. Tämä paha olo, mikä minun sisällä on tästä äidin tarinasta, ei sekään ole äidin syytä – syytän yhteiskuntaa! Meidät omaishoitajat ajetaan ihan loppuun, tuupataan ”selkä seinää vasten”, yhteiskunta imee meistä viimeisetkin mehut, tällä hillittömällä byrokratialla. Se uuvuttaa, vie mielenterveyden ja työkyvyn ja lopuksi katkeroittaa.

Olisipa ihanaa, jos minun muistoissa olisi vain nämä äidin kanssa vietetyt yhteiset päivät ❤ vaan kun niitä muistoja varjostaa ne kaikki viranomaismuistot, ne taistelut äidin puolesta – se kuinka en sitten saanut äitiä sinne 24/7 hoitoon, vaikka kuinka yritin viranomaisille vakuuttaa, että äiti ei pärjää enää kotona edes avustettuna!!

Joka päivä jouduin tekemään heitteillejätön ja vielä monta kertaa päivässä, yhteiskunnan ja sen viranomaisten takia! Tämä meidän järjestelmä on persiestä!! Päättäjät herätys – kohta te olette itsekin samassa jamassa – vaipat housuissa!

Tässä kohtaa muistoissa on vasta maaliskuun puoliväli 2019. Taistelu on vasta alkamassa..
Tässä Muistisairaan äidin tarina – Blogissa aion kertoa siitä kaiken – ”oksentaa” kokemukseni julkisesti, jotta pääsisin itse paranemaan sisältäpäin… Toivon myös, että yhteiskunta ja sen viranomaiset vihdoin näkisivät tämän räikeän vääryyden – sen miten tämän päivän Suomessa kohdellaan vanhuksia, eritoten muistisairaita vanhuksia…

Toivossa on hyvä elää….sano lapamato..