179. Vuosipäivä ja viimeinen lasku..?

10.11.2024 Eilen tuli kuluneeksi vuosi äidin kuolemasta, aika menee niin nopeasti. Artikkelikuvassa on äitini, joskus 50-luvun alkupuolella..

Muutama viikko sitten, posti toi kirjekuoren, jossa verottaja kertoi, että oli pidättänyt äidin veronpalautuksesta, kiinteistöveron. Viimeinen lasku. Kait? Tuntui aika hurjalta, kun luin postilaatikossa olleesta kirjeestä, että kirje oli osoitettu äidilleni. Tuntui myös hurjalta, että vieläkin, lähes vuosi hänen kuolemastaan, hänen pitää maksaa veroa..?

No joo, veronpalautus riittää juuri ja juuri hautakiven laattaan, jossa kerrotaan äidin nimi, tyttönimi, syntymä- ja kuolinpäivä.

Kävin syksyllä isän ja äidin haudalla. Minulla oli mukana talttapäinen meisseli, kaksi hautakynttilälyhdyn jalkaa ja lyhdyt, gallona ruukussa ja kaksi enkeliä. Kun pääsin hautakiven luokse, vilkuilin ympärilleni ja totesin, ettei ketään näy missään ja niinpä kaivoin mukanani olleesta tavarakorista, talttapäisen meisselin ja rupesin varovasti irrottamaan kivestä laattaa, jossa oli isäni nimi, syntymä- ja kuolinpäivä. Pelkäsin kokoajan, että joku näkee touhuni tai että kivi rikkoutuu, kun yritän poistaa laattaa. Hyvin kuitenkin kävi ja sain kuin sainkin laatan irti, ilman, että jompikumpi peloistani olisi käynyt toteen. Sitten asettelin tuomiseni paikoilleen, sytytin kynttilät ja lähdin, mukanani pieni messinkinen laatta.

Ajatukseni on teettää uusi laatta, jossa he ovat molemmat yhdessä ❤ isä ja äiti ❤

Tuli talvi ja laattaa ei voi kiinnittää talvella, joten hautakivi on nyt vailla nimitietoja, tulevan talven. Hieman minua harmittaa, etten toiminut ajoissa, mutta en kyennyt, ei ollut voimavaroja. Jotenkin minusta tuntuu, etten edes haluaisi nähdä koko laattaa.. Olen jopa miettinyt, laitanko sitä ollenkaan? En tiedä, onko jotain ”lakia tai asetusta”, joka velvoittaa kertomaan hautakivessä, kuka haudan levossa on? Onko tieto merkityksellinen muille kuin minulle ja lähisuvulle? Me tiedämme missä he ovat. Riittääkö se seurakunnalle?

Seuraavat 49 vuotta, olen kyseisen hautaoikeuden haltija. Ennen kuin tuo aikamääre on täyttynyt, olen hyvin todennäköisesti itsekin siirtynyt rajan taa. Minä haluan itselleni polttohautauksen ja toiveeni on päästä tunturiin, tuhkien myötä, joten en itse ole käyttämässä oikeuttani tuohon hautapaikkaan, enkä halua, että jälkeeni jää laattaa, jossa kerrotaan, että olen ollut ja elänyt ja sitten kuollut. Ajattelen, että niin on helpompi myös jälkeeni jäävillä – ei ole velvoitetta käydä hoitamassa hautaa ja sen muistokynttilän voi sitten sytyttää niin halutessaan, vaikka olohuoneen pöydälle. Muistaminen on tärkeintä, sillä niin kauan kuin meitä joku muistelee – olemme olemassa.

Tuleva kesä siis näyttää, tuleeko haudalle uusi laatta, jos olen itse täällä vielä asiasta päättämässä. Elämästä kun ei koskaan tiedä…

Huomenna on äidin ja isän 61 hääpäivä ja silloin ajan haudalle ja sytytän heille kynttilät. Isän kuolemasta on lähes 19 vuotta. He ovat siis vielä olemassa, minulle, sydämessäni, koska heitä muistan. En enää ihan päivittäin, mutta vielä viikoittain ❤

(Toivon totisesti, että verottaja ja muut laskuttajat heidät jo unohtaisivat ja antaisivat ”hautarauhan” vanhemmilleni).