9.8.2024 Artikkelikuvassa: ”Omaishoitajat, kameleontit durasel puput” näyttely 2024.
Niin noh, syysmietteitä – kesähän se tietysti vielä on meillä täällä pohjoisessa, vaikka yöt ovat jo alkaneet hämärtyä, niin päivät ovat kuitenkin vielä kesäisisä lämpimiä, jopa kuumia.
Pupunäyttely on nyt ollut viikon esillä Saarenkylän kirjastolla ja olen käynyt olemassa siellä tavoitettavissa, viikko sitten perjantaina. Maanantaina kävin pikaisesti kurkkaamassa vieraskirjaa ja kyllä – olihan siellä käynyt väkeä ja olin saanut kirjaan ihania viestejä ❤ Tässä ”Muistisairaan äidin tarina” – blogissa on myös ollut jonkin verran normaalista enemmän liikehdintää ja tarinan Facebook sivu on saanut myös huomiota ihan mukavasti.
Pupunäyttely on nyt ensimmäistä kertaa julkisessa tilassa, sellaisessa paikassa, jonne kuka tahansa voi niitä mennä katsomaan ❤ Olen rakentanut näyttelyn niin, että pupujen tarinat ovat seinällä, pupujen takana, joten myös lapset voivat ihastella pupuja ilman, että heidän tarvitsisi tietää pupujen tarinoita ❤ Kuulinkin, että näyttelyssä oli vieraillut myös päiväkotiryhmiä ❤
Reilu viikko sitten, ennen kuin puput lähtivät näyttelyyn, valokuvaaja kävi täällä kotonani, kuvaamassa puput, yksitellen. Tarkoituksena on kuvittaa äidin tarinan kirja, pupukuvin. Toiveissa on, että kirja saataisiin levitykseen jo tämän vuoden puolella ❤
Pupunäyttelyn- ja tulevan kirjan aihe on raadollinen, se on sydänverellä tehty ja kirjoitettu. Vaikka paperimassapuput suloisia ovatkin, niiden tarinat ovat armotonta kertomaa siitä, miten meillä ”maa makaa”. Siitä, kuinka yhteiskuntamme huolehtii ”heikoimmista lenkeistä”. Tarinasta paistaa läpi vallitsevat asenteet ja välinpitämättömyys, yhteiskunnan joka tasolla.
Vaikka minun äitini on jo poissa, hänen tarinansa säilyy sydämessäni ja yritän ”taistella” samassa asemassa olevien puolesta ja pitää ”meteliä” omaishoitajuudesta, sen konkretiasta ja tarpeellisuudesta, nyt ja tulevaisuudessa. Me emme yhteiskuntana voi ”poistaa” sairaita ja vanhuksia sillä, että emme keskustele- ja kehitä tätä palvelujärjestelmää. Emme voi poistaa sitä, antamalla asian olla ja jättämällä ihmiset pärjäämään parhaaksi katsomallaan tavalla.
Kaikella rakkaudella – mene sinäkin ja katso peiliin. Tosiasia on, että peilistä katsoo takaisin, päivä päivältä vanheneva ihminen. Ihminen, joka kenties joku päivä on tilanteessa, ettei enää muista kuka peilistä katsoo tai ei kykene ilman apua peilistä katsomaan….
Rehellisesti sanoen – kyllä minua pelottaa vanheta, tässä yhteiskunnassa…
Kovin ankeita ovat tämän aamun syysmietteeni, kun tätä kirjoitan, mutta iloinen olen kuitenkin pupunäyttelystä ❤ ja kiitollinen kotikaupungilleni ja sen kirjastolle, mahdollisuudesta tuoda puput esille, kipeästä aihepiiristä huolimatta ❤ Kiitollinen olen myös kaikille niille tahoille, jotka ovat tietoa näyttelystä jakaneet tahoillaan ❤ ja kiitollinen myös kaikille Teille, jotka olette käyneet näyttelyssä joko livenä tai etänä, niin kuin nykyään on tapana sanoa…
Tästä linkistä etänäyttelyyn: https://muistisairaanaidintar.com/puput/
ja livenä pupuja voi mennä katsomaan: Napapiirintie 24, 96900 Rovaniemi
Muistisairaan äidin tarina - Blogi 