157. Aamun ensimmäinen tunti..

28.10.2023 joka aamu,

viikon verran, olen herännyt ennen kahdeksaa, odottamaan puhelua. Turtana. Mietteissäni. Aamun ensimmäinen tunti on kulunut istuessa ja odottaessa, että puhelin soi.. Se aamun ensimmäinen tunti on ollut se vaikein – koko viikon ajan. Sitten se toinen tunti – kahdeksasta yhdeksään, olen ollut vielä valmiudessa ottamaan viestin vastaan.. Se viime lauantainen saattohoitopäätös on nyt konkretisoitunut minulle, kuoleman odotukseksi..

Olen sopinut palvelutalolla, että soittavat vasta aamulla. Kello on nyt vartin yli yhdeksän. Ehkäpä sieltä olisi jo soitettu, jos äiti olisi päättänyt yöllä lähteä ❤ Nyt on siis vastassa uusi päivä taas..

Aamun ensi tunteina mietin elettyä elämää – 58 yhteistä vuotta. Niin hyvässä, kuin pahassa. Ajatukset sinkoilevat sinne tänne ja toisella hetkellä muistelen äitiä pikkutyttönä, hänen oman kertomuksen ja valokuvien kautta ja toisena hetkenä muistelen sitä, kuinka hallitseva ja jääräpäinen äiti oli, vielä kun oli ja kuinka hän pääsääntöisesti oli aina eri mieltä kanssani. Viha ja Rakkaus kisaavat mielessäni ja pelkään puhelimen soivan.. kohta yhteinen aika kai päättyy…?

Ahdistavaa ja surullista. Olen kuin pysäkillä. Aika uhkaa loppua – kellon viisarit pysähtyä..

Mietin, mitä sitten tapahtuu, kun puhelin soi ”sillä äänellä”? Olenko helpottunut vai tuleeko suru kuin meren aalto ja pyyhkäisee yli tukahduttaen hengityksen? Välillä mietin käytännön asioita, jos ne minun järjestettäväksi tulevat – elämästä kun ei koskaan tiedä – vielähän minä itsekin kerkeän lähteä ennen äitiä, jos niin on kohtalo määrännyt..

Käytännön ihmisenä, mietin, mistä asioista pitää huolehtia? Isä lähti aikoinaan ”saappaat jaloissa” ja asiat menivät eteenpäin, lähes ilman suunnittelua ja sitten isä oli poissa ja suru tuli vasta paljon myöhemmin. Suru joka ei ”isäntytöllä” ole päättynyt vielä 17 vuoden jälkeenkään..

Vuokrasopimuksen irtisanominen ja muuttoilmoitus – sinnekö DVVlle?? Huoneen tyhjentäminen palvelutalolla. Kyyti – kyyti mihin? Mihin äiti kyyditään, kun aika päättyy? Arkku – pitääkö olla arkku valmiina? Hautapaikka on, mutta olisiko äiti halunnut sinne arkussa vai uurnassa? Kuka sen viimekädessä päättää? Minäkö? Niin kai.

Hautaus hiljaisuudessa – sen olen jo päättänyt – vain läheisten läsnä ollessa. Äiti kuului kirkkoon, joten pappi. Muistotilaisuus? Ei tule muistotilaisuutta. Olen itsekäs, jos tämä kaikki minun päätettäväsi jää.

Tyttärieni mummo ja minun äiti ❤ – siis me kolme.
Äidin ystävä, joka kulki mukana loppuun asti ❤
Pari läheistä sukulaista, jotka kävivät äitiä katsomassa, palvelutalolla ❤
Siinä saattoväki ja sitten otetaan konjakit ja syödään prinsessakakkua.

Mieli on ihmeellinen värkki. Toisena hetkenä se haluaisi äidin jo pääsevän pois ja toisena hetkenä haluaisi pitää kiinni kynsin-hampain.

Kello on puoli kymmenen – ei tullut soittoa tälle aamulle, joten äiti on vielä täällä ❤ Yritän aloittaa tämän päivän ja elää omaa elämääni, siirtyä ajattelemaan päivän askareita, koska elämä jatkuu, kaikesta huolimatta…

Huomenna on jälleen uuden aamun ensimmäinen tunti…

Kommentti klo 15.22.
Vai onko?
Hoitaja soitti klo 14.08. Äiti on vielä täällä ❤ Nyt kipupumppuun asennetaan automaattiannostelija. Keskustelimme käytännön asioista, mitä sitten kun aika loppuu. Puhuttiin eksitus setistä ja siitä, mitä minä haluaisin äidin mukaan, jos jotain sellaista on.. onhan sitä – olemme äidin kanssa vuosia sitten sopineet, että panen puoliksi tämän kuvassa olevan, äidin virkkaaman isoäidin lapuista tehdyn peitteen, toinen puoli menee äidille mukaan arkkuun ja toinen puoli jää minulle, muistoksi ❤ Nyt on tullut aika leikata peite kahtia ja mennä viemään se palvelutalolle.  Laittavat siellä kaiken jo valmiiksi.