22.10.2023
Kaksi viikkoa sitten tein ulkona syystöitä. Yhtä äkkiä korppi lennähti autokatoksen katolle, istui siihen, kallisti päänsä ja katsoi minua silmiin. Se ei minua säikkynyt, vaan istui siinä rauhassa ja tuijotti minua lempeillä silmillään. Sillä oli selvästi minulle asiaa – se kävi kertomassa, että lähdön aika lähenee..
Maanantaina kävin äidille apteekissa ja kun menin palvelutalolle viemään lääkkeitä, keskustelin pitkään hoitajan kanssa, äidin tilanteesta ja sovimme, että hän pyytää lääkäriä soittamaan minulle, kun lääkäri käy keskiviikkona kierrolla, palvelutalolla.
Lääkäri soitti perjantai aamuna ja kertoi, että oli lopettanut äidin lääkityksen ja että lähdön aika lähenee. Lääkäri sanoitti korpin katseen.
Lauantaina päivällä, hoitaja soitti minulle palvelutalolta. Lääkäri oli nyt toteuttanut sen kolme vuotta sitten suunnittelemansa ”aletaan valmistella saattohoitoon siirtymistä” päätöksen. Äiti on nyt saattohoidossa.
Kun lopetimme puhelun, menin nettipankkiin ja maksoin kaikki äidin laskut, vaikka niiden eräpäivät eivät vielä olleetkaan käsillä. Sitten ajoin palvelutalolle äitiä katsomaan. Silitin hänen hauraita hiuksiaan ja kerroin hänelle, että kaikki velvoitteet on hoidettu ja hän saa mennä, jos niin haluaa ❤
Kotisairaanhoito oli tulossa asentamaan kipupumppua. Sovin hoitajan kanssa, että he ilmoittavat minulle päivittäin, mikä on tilanne ja sitten lähdin kotiini, odottamaan suruviestiä, sitä minkä korppi minulle jo etua lennähti kertomaan..
Facebook näytti muistoista tämän päivän muiston, kolmen vuoden takaa, 22.10.2020. Olin kirjoittanut runon, kun tulin silloin äidin luota ja kun lääkäri oli ensi kertaa nostanut esiin tuon saattohoitoasian..
Niin ajankohtainen myös tänään:
Minun äiti,
On hento ja hauras,
Kuin höyhen.
Pellavapää.
Pian hän lentää
tuulen mukaan,
Enkä häntä enää nää ❤
Muistisairaan äidin tarina - Blogi 