17.8.2023 Artikkelikuvassa ”Suru”
”OMAISHOITAJAT – KAMELEONTIT DURASEL PUPUT”
”Suru” on niin surullinen. Äitipupun puputohtori on sanonut, että ”alamme pikkuhiljaa siirtymään äitipupun saattohoitovaiheeseen”.
Suru itkee ja suree. Hän miettii taukoamatta äitipupua ja jo aiemmin kuollutta isäpupua. Hän suree kotikoloa ja kaikkea siellä. Kaikkea sitä, mitä hän joutui tekemään, myydessään kotikolon.
Hän itkee ja suree, esineitä, asioita ja muistoja. Sitä, että yhteistä tulevaisuutta ei enää ole – se meni jo. Suru muuttuu mustaksi surressaan. Hänen sydämensä on rikki.
Suru on niin surullinen, päivästä toiseen ja viikosta toiseen ja vuodesta toiseen. Suru pelkää puhelinta. Sitä että se soittaa suruviestiä..
Suru itkee itsensä uneen ja puhelua ei kuulu. Äitipupu ei halua lähteä – vaikka lääkäri on niin määrännyt. Suru suree itsensä sairaaksi, jo etukäteen, vaikka tietääkin, että äitipupu on vielä täällä…
Ennustuksen merkitys…
Lääkäri sanoi syksyllä 2021, että aletaan pikkuhiljaa siirtymään saattohoitovaiheeseen. Siitä alkoi minun hillittömän pitkä surutyö. Ensin itkin silmät päästäni. Sydän oli raskas.
Sitten itkin taas lisää ja kirjoitin runon:
Minun äiti,
On hento ja hauras,
Kuin höyhen.
Pellavapää.
Pian hän lentää
tuulen mukaan,
Enkä häntä enää nää..
Sitten itkin hieman lisää ja pelkäsin aina kun puhelin soi ja näytössä näkyi palvelutalon nimi, soittajan kohdalla. Eteenkin silloin, kun soitettiin yllättäen, tuntui, että sydän pysähtyy.
Sitten meni vuosi ja kaksi. Kyyneleet loppuivat, mutta sydän on edelleen raskas.
Äiti on vielä täällä ❤
Ei ole lääkäri ennustaja – ei ole hänellä palloa käsissään, josta voisi katsoa, milloin on lähdön aika. Miksi hän sitten sanoo niin? Miksi hän ei soita ja pyydä anteeksi erehdystään? Olemmehan me kaikki kuitenkin vain ihmisiä, erehtyväisiä – antaisin anteeksi, jos hän pyytäisi…
Odottavan aika on pitkä ja kuolemaa odottavan vielä pitempi ja paljon surullisempi..
Muistisairaan äidin tarina - Blogi 