144. Rukouksestako voimaa?

17.8.2023 Artikkelikuvassa ”Rukous”

”OMAISHOITAJAT – KAMELEONTIT DURASEL PUPUT”

Rukous rukoilee. Hän rukoilee äitipupun puolesta. Hän rukoilee, että äitipupu ei olisi kipeä. Hän rukoilee, että äitipupu viihtyisi palvelukolossa. Hän rukoilee, että äitipupu söisi sekä ruokansa, että lääkkeensä.

Rukous rukoilee, joka päivä, monta kertaa päivässä.

Vaan se ei auta – rukouksia ei kuulla.

Rukous yrittää rukouksissaan tehdä vaihtokauppaa – jos Rukous tekisi niin tai näin tai jos hän antaisi itseltään sen ja sen tai jos hän lupaisi sitä ja sitä, niin olisiko äitipupulla hyvä olla palvelukolossa siitä edestä…?

Äitipupu laihtuu ja kuihtuu ja hän menee yli rajan, vaikka onkin vielä täällä. Rukouksen ruokoukset eivät tehoa.

Rukous alkaa rukoilla, että äitipupu pääsisi jo pupujen taivaaseen, mutta Rukouksen rukouksiin ei vastata.

Rukouksen rukoukset eivät tehoa. Aamen.

www.muistisairaanaidintar.com

Niin, uskoo ken tahtoo…

Olen kyllä yrittänyt. Yrittänyt rukoilla joka vaiheessa, aamulla, päivällä ja illalla. Sisällä, ulkona, metsässä, vesillä, korkealla, matalalla. Olen yrittänyt rukoilla hiljaa, kovaa, silmät kiinni, katse kaukaisuuteen ja vaikka miten.

Rukouksiani ei kuulla. Äiti ei pääse pois. Olen yrittänyt tehdä vaihtokauppaa – päästä äiti kärsimyksistä, niin minä lupaan, sitä ja sitä… ei toimi.

On todella raskasta katsoa kun läheinen kuihtuu pois. Äiti painaa hädin tuskin 30 kiloa. Ei tunne, ei kuule, ei näe, ei liiku, sikiöasennossa, pää kenossa, päivästä päivään, viikosta viikkoon, vuodesta toiseen…

Erosin kirkosta. En löytänyt rukouksen voimaa. Nyt olen pakana.

Yhtäkoska, äiti ei vain pääse pois, vaikka hän olisi siihen enemmän kuin valmis…
Olen kateellinen, kun jonkun toisen muistisairaan läheinen pääsee pois ja mietin, miksi minun äiti ei pääse?

Äiti kuuluu kirkkoon. Tosin kirkkokin on hänet jo unohtanut. Ei tullut enää onnittelukorttia, kun äiti täytti 80 vuotta. Ei tullut kutsua seurakuntatalolle kakkukahville.

Suon toki uskon sille, joka haluaa uskoa ja rukoilla. Minä en enää usko, tai uskon sitten kun näen – jos ei näkö lähde…

Aamen.

Julkaissut Satu Saari

Olin muistisairaan äitini tytär ja lähi-ihminen. Hänen ainoana lapsenaan huolehdin vuosikausia hänen asioistaan. Äitini sai diagnoosinsa vuonna 2010 ja siitä lähtien toimin äitini omaishoitajana, ilman sopimusta kunnan kanssa. Vuodesta 2019 toimin myös äitini edunvalvontavaltuutettuna. Kirjoitan tätä blogia oman kokemuksen näkökulmasta ja siksi, että kehittäjätyyppinä haluan nostaa näkyville niitä epäkohtia, joita olen oman kokemuksen kautta nähnyt yhteiskunnassa olevan, vanhusten ja eritoten muistisairaiden palveluprosessissa. Äitini menehtyi marraskuussa 2023, mutta toistaiseksi kirjoittelen vielä tätä blogia, aihepiiriin liittyen.

Jätä kommentti