28.7.2023 Artikkelikuvassa ”Bloggari”
”OMAISHOITAJAT – KAMELEONTIT DURASEL PUPUT”
”Bloggari”
Bloggari kirjoittaa äitipupun tarinaa blogiksi, kokemustarinaa, siitä mitä on kulkea muistisairaan äitipupun rinnalla.
Bloggari kertoo kaiken, alusta loppuun saakka. Hän ei halua pahoittaa kenenkään mieltä, hän haluaa vain nostaa asioita päivänvaloon, jotta niistä keskusteltaisiin.
Hän on kirjoittanut toistasataa artikkelia, joissa hän kertoo äitipupun arjessa selviämisestä, hänen avustamisestaan ja siitä mitä tapahtui, kun äitipupu ei enää selvinnyt kotikolossaan, edes tuettuna.
Bloggari ottaa kantaa ja kommentoi tämän päivän vanhustenhuollon asioita ja ehdottaa keinoja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Bloggari on se, joka lähettää viestiä vanhusasiavaltuutetulle, kansanedustajille ja hyvinvointialueiden virkamiehille. Hän yrittää saada äänensä kuuluviin joka tuutista, jotta muistisairaiden asiat saataisiin paremmalle tolalle pupuyhteiskunnassa.
Yritän vaikuttaa kirjoittamalla – olen siis ”Bloggari”
Niin, olen aina rakastanut kirjoittamista. Tuskastuneena äidin tilanteesta ja siitä kokemuksesta, mitä minulle tällä matkalla on kertynyt, tuli pakottava tarve kirjoittaa – kertoa kaikki. Opettelin rakentamaan blogisivuston ja sitten aloin kirjoittaa, syksyllä 2021.
Kun kirjoitin blogia, tuska sisälläni alkoi helpottaa ja sain voimaa jatkaa. Kirjoitin ensimmäiset kuukaudet aivan hurmioituneena. Aloitin tarinan vuodesta 2018, jolloin äidin muistisairaus alkoi konkretisoitua minulle itselle – aivojen etulohkon rappeuma alkoi oirehtia niin, että huomasin äidissä tapahtuneen luonteen muutoksen.
Kun kirjoitin blogia, ajattelin, että näin voisin kenties antaa vertaistukea jollekulle toiselle, joka on vasta matkansa alussa. Toivoin, että artikkelini lisäisivät yleisellä tasolla tietoa siitä, miltä läheisestä tuntuu ja mitä hän joutuu kokemaan, kulkiessaan muistisairaan tukena. Kuinka hänen täytyy olla kameleontti ja muuttua milloin miksikin ja kuinka hänen täytyy vain jaksaa ja jaksaa, kuin durasel…
Kun kirjotin blogia, näin selvästi, miten meidän yhteiskunta kohtelee tätä muistisairaiden kohderyhmää. Kuinka se kohtelee lähi-ihmisiä, omaishoitajia, edunvalvontavaltuutettuja, niitä jotka yrittävät auttaa ja tukea muistisairasta selviämään arjessaan ja kuinka he taistelevat kynsin hampain siitä, että saisivat loppuviimein hoitopaikan läheiselleen, koska jossain kohtaa muistisairas tarvitsee 24/7 hoitoa – tehostettua palveluasumista.
Kun kirjoitin blogia ja artikkeleja alkoi olla riittävästi, aloin jakaa blogin linkkiä, myös viranomaisille, että kokemustieto leviäisi ja että päätöksentekijöillä olisi tietoa asiakkaan näkökulmasta, kun he kehittävät muistisairaan palvelupolkua. Toivoin, että minusta olisi apua siihen, että muistisairaiden ja heidän läheistensä ääni kuuluisi ja että he saisivat kipeästi tarvitsemaansa apua ja tukea ja ennen kaikkea ymmärrystä ja inhimillistä kohtelua.
Kun kirjoitin blogia, ymmärsin, että tämä tietovaranto on jaettava mahdollisimman monipuolisesti. Niinpä jaoin sen Vanhusasiavaltuutetulle ja osallistuin blogillani myös Itä-Suomen yliopiston tutkimukseen, jossa kerättiin nimenomaan kokemustietoa muistisairaiden ja heidän läheisten näkökulmasta.
Kun kirjotin blogia, tajusin, että kaikki eivät ole netissä, eivätkä pääse lukemaan äidin tarinaa ja niin kypsyi ajatus kirjasta. Blogin kirjoittamisen rinnalla aloin työstää tarinaa kirjaksi. Kirja on parhaillaan oikoluvussa toimittajaystävälläni ja ehkäpä jo ensi viikolla saan siitä kommentit häneltä ja pääsen jatkamaan kirjan työstämistä valmiiksi.
Kun kirjoitin blogia, minulle tuli polttava tarve ilmaista itseäni ja äidin tarinaa, konkreettisemmin. Tuska alkoi muuttua taiteeksi – käynnistyi ”puputerapia”. Paperimassasta alkoi syntyä pupuja. Puput kertoivat äidin tarinaa – niitä syntyi ja syntyi ja tämä jäniksen vuosi 2023 on synnyttänyt tähän päivään mennessä lähes 30 kappaletta. Olen esitellyt blogissa niistä jo 13 kappaletta, tämä ”Bloggari” mukaan luettuna. Pupuja on kahdenlaisia, toiset kuvaavat tekemistä, toiset tunnetiloja.
Syksyllä on luvassa näyttely – ”OMAISHOITAJAT – KAMELEONTIT DURASEL PUPUT” ❤
puput loikkivat maailmalle, kertomaan äidin tarinaa ja viemään viestiä siitä, kuinka monena on lähi-ihmisen oltava, kun hän kulkee muistisairaan rinnalla. Toivottavasti näyttely antaa ajattelun aiheita ja siivittää kehittämään muistisairaiden ja heidän läheisteen elämää ❤
”Muistisairaan äidin tarina – Blogi” on tähän päivään mennessä saanut 9641 näyttökertaa ja siellä on ollut 3314 kävijää. Olen todella otettu ja tyytyväinen siitä, että kokemustieto leviää – kiitos teille kaikille, jotka luette ja seuraatte tarinaa ❤
Kun kirjoitan blogia, koen, että tuskani todellakin helpottaa ja koen, että tällä kaikella tekemisellä on merkitystä – kokemustieto leviää ja toivottavasti se auttaa kaltaisiani jaksamaan ❤
Olen myös kirjoittaessani tätä blogia ajatellut, että tämä tietovaranto on tulevaisuudessa myös hyvä ajankuva. Näin meillä suomessa kohdeltiin vanhuksia ja muistisairaita, sekä heidän läheisiään kaksituhattakaksikymmentä luvulla.
”Bloggari” jatkaa kirjoittamista – pysy mukana ❤
Muistisairaan äidin tarina - Blogi 