25.6.2023 Artikkelikuvassa ”Talkkari”
”OMAISHOITAJAT – KAMELEONTIT DURASEL PUPUT”
”Talkkari”
Talkkari huolehtii äitipupun kotikolosta. Hän korjaa, maalaa ja kunnostaa. Talkkari sahaa polttopuut, haravoi pihan, leikkaa nurmikon ja talvella hän huolehtii lumitöistä.
Talkkari ilmoittaa vesimittarin lukeman ja vaihtaa kiuaskivet. Hän huolehtii äitipupun ajoneuvon huollot ja katsastukset.
Talkkari vaihtaa lamput ja patterit. Hän säätää telkkarit ja puhelimet. Talkkari on vastuussa siitä, että jääkaappi pysyy kylmänä ja pakaste jäässä.
Tarvittaessa Talkkari rakentaa luiskat ja rampit ja asentaa kaiteet ja aidat. Hän turvaa äitipupun kulkemisen rollaattorilla ja asentaa ripoja sinne, missä niitä tarvitaan.
Talkkari tarkastaa katot ja huolehtii, että nuohooja käy, hän pudottaa saunan lauteet lähemmäs lattiaa, että äitipupu pääsee vielä löylyttelemään.
Talkkari on arjen sankari, hän on mahdollistaja, joka turvaa äitipupun kotona asumisen.
www.muistisairaanaidintar.com
Niin, talkkarille on tarvetta..
Olen tässä muistoja läpikäyneenä, miettinyt monet kerrat, että kyllä se ”Talkkari” on se kotona asumisen mahdollistaja, isolla ämmällä. Miten se muistisairas pystyisi kotonaan asumaan, jos ei joku kävisi ja huolehtisi myös asunnon tarpeista ja yhteiskunnan siihen kohdistamista velvoitteista?
Näillä sähkön hinnoilla – polttopuutarve on olennainen asia, jos taloja lämmitetään talvella, muistisairaan kotona asumista varten. Eikä se yksin riitä, että on puita, mitä polttaa – kyllä son oltava aikaa myös niitä uuniin laittaa.. Onneksi sähkön hinta oli silloin vielä alhainen, kun minä äidin huushollista huolehdin.
Äiti oli ahkera lämmittämään, mutta muistisairautensa myötä, hänen luonteensa muuttui ja hän saattoi istua talvella toppatakki päällä sisällä, kun oli säätänyt patterit melkein kiinni. Kun hän sitten unohti, miten uunia käytetään, kävin sitomassa uuninluukut rautalangalla kiinni ja asensimme vävypojan kanssa, äidin talolle uudet patterit, sellaiset, missä oli luukku suojaamassa säätönappuloita ja äiti ei niitä sitten enää saanut auki ja talo pysyi lämpimänä.
Yhtenä talvena hän oli napsauttanut kiinni varaston lämmityksen. Noh, talven aikana ei minullakaan kovin usein ollut asiaa varastoon, joka oli autotallin yhteydessä. Sitten keväällä kun menin siellä käymään, ihmettelin, että miksi siellä on niin kylmä? Kun tutkin asiaa, huomasin, että sähkölämmitys oli pois päältä. Pilallehan siellä tietysti oli menneet maalit ja muut kylmää kestämättömät aineet ja tarvikkeet. Vakuutusyhtiöhän tätä ei tietysti korvannut, koska olisi vissiin pitänyt olla jokin erillinen ”pöljän pojan vakuutus”…
Kesällä kun tulin leikkaamaan ruohoa, ihmettelin, miksi ruohonleikkuri ei oikein tahdo pysyä käynnissä ja savutti melkoisesti. Vein koneen huoltoon ja kuulin, että tankkiin oli laitettu ihan jotakin muuta, kuin bensaa…
Kerran äidin luo mennessäni, huomasin, että mummeli oli siellä tiskaamassa astioita. Keittiön lattia lainehti vettä – huh, siitäpä sitten kuivaushommiin ja tiskiharja ja astianpesuaine piiloutuivat äidin ulottumattomiin…
Kun muistisairas ei enää ymmärrä tekemisiensä seurauksia, hänen paikkansa ei ole enää kotona. On yhteiskunnalta aivan silkkaa välinpitämättömyyttä, ettei tarvittavia hoitopaikkoja saada tehtyä ja tarvittavaa hoitohenkilökuntaa palkattua.
En ymmärrä, en.
Muistisairaan äidin tarina - Blogi 