Nyt se on julkinen – äidin tarina ❤
Lähes vuosi sitten 16.10.2021 aloin kirjoittaa muistisairaan äidin tarinaa – kokemustarinaa, äidin rinnalla kulkemisesta. Vuoden aikana olen kirjoittanut 111 artikkelia. Vanhimmat artikkelit ovat vuodelta 2018, vaikka tarinamme on paljon pidempi – yhteensä lähes 57 vuotta. Muistisairaus liittyi kulkemaan rinnallamme 2010.
Vuoden aikana on Muistisairaan äidin tarina – Blogia jaettu vain linkin kautta ja sillä on ollut 6275 näyttökertaa ja vuoden aikana siellä on ollut 1991 kävijää. Tänään olen maksanut blogille vuoden lisenssin – 96 dollaria – ja nyt se on siis julkinen, vihdoinkin ❤
Tänä vuonna vietetään Vanhusten viikkoa 2. – 9.10.2022 – eli nyt parhaillaan, siksi blogin julkiseksi saattaminen on nyt ajankohtaista. Tietysti myös siksi, että ns. ilmainen vuoden kokeilujakso on parhaillaan päättymässä. Olen viime viikkoina paljon miettinyt tätä asiaa – julkaistakko vaiko ei? Päädyin kuitenkin tekemään blogista julkisen, koska kuten olen teksteissäni jo aiemmin kertonut, ajattelen niin, että jos edes yksi ihminen saa tästä äidin tarinasta vertaistukea, tietoa ja lohtua, niin se on ansainnut ”olemassa olonsa”.
Äiti on vielä täällä ❤ kaikista ennustuksista huolimatta ❤ joten tarinaa ei siinäkään mielessä ole vielä ”loppuun taputeltu”. Tiedän, että edessäni on vielä raskaita aikoja ja tämä blogin kirjoittaminen antaa lohtua myös minulle ❤
Kiitos, että välität – kiitos, että luet – kiitos, jos jaat viestiä eteenpäin ❤
ja tarina jatkuu…