Viranomaiset tekevät päätöksiä yhteiskunnassa. Veronmaksajat pyörittävät yhteiskunnan taloutta. Kuka seuraa tuloksellisuutta? Montako päätöstä tarvitaan? Mikä on päätösten virheprosentti? Kuka tarkastaa päätösten oikeellisuuden? Onko yhteiskuntamme päätöksenteko paitsi tehokasta, myös inhimillistä?
Äiti on asunut kunnan palvelutalossa nyt 26 kuukautta. Tuona aikana hänelle on tehty asiaan kuuluvia päätöksiä, yhteensä 10 kappaletta (kolme ensimmäistä oli päätöksiä siittä, pääseekö äiti asumaan palvelutaloon vai ei – siis se ”kielteinen myönteinen päätös” ja pari muuta). Eilen posti toi viimeisimmän – se oli yllätys, yllätys – virheellinen, vaikka vein päätöksentekoa varten pumaskan liitteitä, joista kyllä äidin taloustilanne selviää, mutta, mutta…
Soitin aamulla viranomaiselle ja kerroin, että päätöksessä on virhe. Hetken hän tutki asiaa ja sano: ” Oi, minulta on kyllä jäänyt nyt tämä asia huomaamatta, vaikka olenkin tarkasti katsonut kaikki toimittamasi dokumentit”. .. Ystävällisesti hän lupasi korjata virheensä ja lähettää minulle uuden päätöksen – siis sen yhdennentoista…
Asiakasmaksupäätökset ovat olleet varsin mielenkiintoisia. Tietysti se inhimillinen puoli oli mukana vielä ennen lakiuudistusta 1.7.2021 ja ennen uudistusta asiakkaalta laskutettiin erikseen hoiva ja muut kustannukset, kuten esimerkiksi ruoka, bruttotuloista ja lakiuudistuksen jälkeen hoivamaksuun on sisällytetty kaikki ja ne lasketaan nyt nettotuloista, joten ihan vertailukelpoisia alla luettelemani summat eivät ole keskenään, mutta näin ne näyttäytyvät asiakkaalle – hoivan maksuina.
Alla äidin hoivan (vuokra sitten erikseen) maksut edellä mainitun 26 kuukauden ajalta:
– 675,28 €/kk – näihinhän lisättiin sitten loppulaskussa vielä ruoka ja muut härpäkkeet…
– 753,10 €/kk
– 172,64 €/kk
– 160,42 €/kk
LAKIUUDISTUS
– 976,28 €/kk – tämähän sitten uuden lain myötä sisältää kaikki…
– 945,12 €/kk
– 1123,24 €/kk ja tämä on nyt siis se virheellinen, johon odottelen korjattua päätöstä.
Haloo yhteiskunta – onko tässä mitään järkeä? Viranomaiset tehtailevat päätöksiä päätösten päälle ja hetken päästä tarkastellaan taas muutama kuukausi aikaisemmin tehtyjä päätöksiä. Kyllä tässä tavallinen ”Maija Meikäläinen” on enämpi ku ihmeissään, kun yrittää näitä talousasioita hoitaa…? Kokoajan saat rampata kopioimassa ja viemässä dokumentteja, päätöksenteon tueksi, vaikka suurin osa noista dokumenteista on niitä, jotka viranomainen pitäisi kyllä löytää eri viranomaisjärjestelmistä, ilman, että lähiomainen niitä kiikuttaa tuon tuosta päätöstä valmistelevalle viranomaiselle..
Tässäkin tarinassa pitää paikkaansa se ”ennen kaikki oli niin paljon paremmin” sanonta, vaikka meillä yhteiskunnassa yritetäänkin palveluita kehittää ja painotetaan myös sitä, että inhimillisyys otetaan huomioon, mutta, mutta…
Ennen lakiuudistusta viranomainen pystyi päätöksenteossaan ottamaan huomioon myös sen inhimillisen puolen ja laskemaan kuinka paljon asiakkaan talous on miinuksella – alijäämäinen ja tekemään päätöksen siinä valossa, että asiakas kykenee maksamaan maksunsa, ilman, että siitä muodostuu hänelle tarvetta turvautua toimeentulotukeen…
Lakiuudistuksen myötä kaikki tuntui muuttuvan, vaikka sielläkin tuo inhimillisyys asia on kyllä otettu huomioon, ainakin tekstien osalta – miten lienee käytäntö? Nyt pitää erikseen anoa kunnan perusturvalautakunnan yksityisyysjaoston konklaavilta, josko alennusta maksuihin saisi.. melko vaikeaa – mutta se kai se tarkoitus onkin, etteivät ihmiset/ läheiset hae alennuksia, kun sen hakeminen on tehty riittävän hankalaksi….silkkaa säästöä kunnalle, joka penni – siis meille veronmaksajille??
”Asiakas voi saada sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuihin myös toimeentulotukea. Maksun alentaminen tai perimättä jättäminen ovat kuitenkin ensisijaisia toimeentulotuen myöntämiseen nähden”. Lähde: https://stm.fi/sotehuollon-asiakasmaksut
”Asiakasmaksulaki määrittelee enimmäismäärän asiakasmaksulle, jonka kunta voi periä. Maksun määrä ei saa ylittää palvelun tuottamisen todellisia kuluja. Kunta tai kuntayhtymä voi päättää asiakasmaksujen määräytymisen periaatteista myös asiakkaille edullisemmalla tavalla, esimerkiksi ottamalla käyttöön korkeamman käyttövaran, kuin laki edellyttää”. Lähde: https://www.kuntaliitto.fi/sosiaali-ja-terveysasiat/sosiaali-ja-terveydenhuollon-asiakasmaksut/laitoshoidon-maksut
Nooh, korjattu päätös tulee varmaan pikavauhtia, olettaisin sen olevan postilaatikossa jo perjantaihin mennessä – sehän tulee varmaan ykköspostina – kiireellisenä.. Eihän se virhe siellä tuota maksua kokonaisuutena pienennä kuin muutaman kympin, mutta periaatteesta ne pitää olla oikein – muistakaa siis tutkia päätöksen suurennuslasin kanssa ja soittaa viranomaisella, jos jokin kohta päätöksessä eppäilyttää tai ei avaudu, niin että ymmärtäisi sen tarkoituksen…