En anna periksi – ainakaan vielä!! Kirjoitin edellisen blogitekstin kuukausi sitten – on ollut kiireinen kuukausi. Mitäkö kuuluu nyt? Minäpä kerron…
Ensiksi äidin paperiasiat. Annoin vastineen Kelalle, pyydettyyn ajankohtaan mennessä. Kerroin, että olin unohtanut koko asumistuen, innoissani siitä, että äidin asuminen nyt halpenisi… Tein myös valituksen Kelan asumistukipäätökseen ja pyysin, että huomioisivat äidin taloustilanteen, jos päättäisivät suorittaa takaisinperinnän, kolmen kuukauden osalta, koska rahaa ei ole… En ole saanut Kelalta vielä kirjallista vastinetta asiaan liittyen, mutta puhelun kylläkin. Puhelimessa Kelan virkailija kertoi, ettei äiti tulisi enää asumistukea saamaan, koska vuokra on nyt niin pieni ja samalla hän kertoi, että kirjallinen vastine asiassa lähetetään sitten kun se on käsitelty ja ajankohtaa hän ei osannut arvioida… Mie ”sössin” siis ymmärtämättömyyttäni äidin taloustilannetta edelleen, vaikka tarkoitus oli ihan toinen…
Kuntamme asiakasmaksun tarkastusdokumentit toimitin myös määräpäivään mennessä – tosin viime minuuteilla, tahallani, koska pyynnössä luki, että mahdollisimman pian, mutta kuitenkin siihen ja siihen päivämäärään mennessä… ”kiusaa son pienikin kiusa”. Tuttu virkailija tuumasi, kun toin hänelle kopioitavaksi noin 30 sivua liitteitä, että ” Eikö äitisi asia ole vieläkään selvä?”, jolloin kerroin hänelle, että kunta haluaa tarkastaa taas maksuja, vaikka ne 1.7.2021 lakiuudistuksen voimaantulon myötä jo tarkistettiin…? No, sielläpä saivat sitten dokumentteja….Korotuspäätöstä odotellessa…. Jotenkin minusta tuntuu, että vielä tässä tietysti käy niin, että omistani joudun äidin taloutta pönkittämään, koska ei äidin rahat yksinkertaisesti riitä…
Noh, mitäpä sitten sen kotitalon kanssa?
Mulle tuli niin paha mieli, kun sinne sitten helmikuun lopussa menin, kun vuokralaiset lähtivät. Itkuhan siittä tuli – hylätty, tyhjä talo. Väänsin patterit pienemmälle ja sytytin takkaan tulen – onneksi on varaava takka – näillä sähkön hinnoilla… Olin jo tuolloin päättänyt, että periksi en asian kanssa nyt anna. Olin kuukauden vatvonut, vatuloinut, itkenyt ja ihmetellyt ja lopuksi tehnyt päätöksen, että vielä kerran yritän kunnostaa taloa ja saada sen vuokralle uudelleen. Purkukuntoisena myynti olisi todennäköisesti tuottanut äidille ja minulle puoliksi kokonaisen 10 000 euroa, joten…
Tuumasta toimeen sitten vaan. Maaliskuun ensimmäisen päivän aamuna suunnistin kotitalolle remppahommiin. Onneksi itsellä on osaamista sillä saralla. Kun äiti reilut kaksi vuotta sitten, hätä sijoitettiin paikalliseen palvelutaloon, tein remontin kuukaudessa ja menin silloin sieltä, mistä aita oli matalin, joten uutta päälle vaan ja vuokralaiset asumaan. Nyt olen tehnyt remonttia kuukauden, kynsinyt pois kaiken vanhan – moninkertaiset tapetit ja pohjamaalannut ja tapetoinut uudelleen. Olen kalustanut talon taas. Ajatuksenani oli saada asunto Airbnb vuokrakäyttöön, mutta se jää nyt nähtäväksi, tämän maailman tilanteen vuosi. Sota Ukrainassa vaikuttaa nyt siis myös kotitalon tulevaisuuteen… En anna sen kuitenkaan nyt lannistaa minua, vaan pysyn päätöksessäni – ainakin vielä toistaiseksi.
Olen laittanut itselleni aikarajan, johon mennessä talo täytyy saada tuottamaan oman ylläpitonsa ja se raja on ensi syksynä. Kevään ja kesän aikana, teen tarvittavat remonttitoimenpiteet ja kunnostukset talon osalta. Tyhjennän varastot, autotallin ja siivoan pihan. Äidin rakas vuosien pihaharrastus tuo hieman haastetta kehiin – paljon perenoita ja pensaita, jotka ovat olleet hieman huonommalla huomiolla, vaativat nyt kunnollista huolenpitoa. Lähipäivien ohjelmaan kuuluu mm. Terijoen salavien leikkaus.. Työtä on, mutta onneksi en pelkää sitä. Äidin ja isävainaan vuosien työ kotitalon ja sen pihan kanssa, ei saa päättyä niin, että luovuttaisin vain laiskuuden nimiin ja ottaisin vastaan siitä purkukuntoisena myynnistä saatavat 10 000 euroa – en luovuta, en ainakaan ennen kuin olen kokeillut.
Rahaa ei remonttiin kovin kummosesti ole, mutta niin kuin jo mainitsin, työn tekemistä en pelkää, joten ”hartijapankki” on kunnossa. Päivä päivältä, huone huoneelta talon remontti valmistuu, minun mieli paranee ja tilanteen tuoma stressi laantuu – kyllä tämä tästä. Jos tämä maailmantilanne syksyyn mennessä rauhoittuu ja sota loppuu ja turisti uskaltaa jälleen tulla Suomeen ja Lappiin, niin ehkäpä ”Ämmilä” vielä itsensä elättää tai sitten puolessa vuodessa löytyy jokin muu ratkaisu tilanteeseen. Asioilla on tapana järjestyä…
Kuten artikkelin kuvassa – samean ikkunan takana on tulevaisuus, jota on vaikea ennustaa…
Muistisairaan äidin tarina - Blogi 