26.2.2022
Kyllä mie taas olin tyhmä ja mieleni pahoitin.
Eilen kävin postilaatikolla ja siellä oli kirje, jonka logosta näin, että kuntamme lähettää postia… Pelottaa jo nämä viranomaiskirjeet, kun kokemuksesta tiedän, ettei niiden sisältö koskaan ”lupaa mitään hyvää”. Niinpä niin, asiakasmaksun tarkistusta ollaan taas tekemässä ja minun pitäisi nyt toimittaa sitten taas erilaisia liitteitä ja lipun lapun lappuja, että he voisivat tarkistaa, onko äidin maksu varmasti riittävän korkea, ettei vain vahingossakaan käteen jäisi enämpi kuin tuo kuuluisa, 167 euroa…. Noeijää!!
En oikein ymmärrä tätä byrokratiaa. Meillehän tuli tämä asiakasmaksulakiuudistus heinäkuussa viime vuonna, jolloin maksut tarkistettiin, oikein suurennuslasin kanssa – miksi taas?? No, kun se kuulemma tämä homma meni sitten niin, että se uudistuksen ensimmäinen vaihe oli silloin heinäkuussa ja nyt on tämä toinen vaihe ja sitten vuoden päästä kun siirrytään hyvinvointialueille, maksuja tarkastellaan ja tasoitellaan sitten siinä kohtaa – ans ku arvaan – jos elonpäiviä on, niin maksut varmaan taas nousevat – näin on tapahtunut pääsääntöisesti aina.
Miksi näistä talousasioista ei puhuta? Nämä ovat vaikeita ja henkilökohtaisia asioita, mutta mitä sitten jos rahat ei riitä?? Minua kyllä kovasti kiinnostaisi tietää – kuinka monen mummon ja papan tehostetun palveluasumisen maksut nousivat lakiuudistuksen myötä?? Tein muistisairaiden läheisten ryhmässä kyselyn, johon olisin toivonut enämpikin vastauksia, mutta otanta jäi varsin pieneksi. Kysyin asiaa kolmella kysymyksellä – nousivat, laskivat, pysyivät ennallaan. Vastaajia oli vain 30, mutta siinäkin ryhmässä eninosa vastaajista täppäsi ruksin kohtaan ”nousivat”. Tutkittua tietoa asiasta ei ole, tai en ainakaan googlen avulla löydä…Olisi kyllä hyvä, jos joku tutkisi – MOT?? tai joku muu taho – nähtäisiin, miten lakiuudistus vaikutti mummojen ja pappojen kukkaroon…?
Viime viikolla kerroin teille blogin artikkelissa, ”Selkä seinää vasten” , siitä tunteesta, kun maailma meinaa kaatua, kun näitä äidin asioita hoidan. Olin jo heittää hanskat tiskiin, mutta tajusin, että jos luovutan nyt, se tietää taas äidille lisämaksuja. Viikonlopun asioita vatvottuani, päätin kuitenkin jatkaa. Meilläpäin ei periksi anneta, vaikka kuinka masentaisi ja tuntuisi epätoivoiselta! Ja en käyny lääkärissäkään, olis kyllä pitäny, mutta aattelin, että niillä on kuitenki niitä koronakiireitä ja sinne ei pääse kuitenkaan, niin, että se siitä. PRKL ja piste.
Minulla on nyt työpöydälläni neljä ”toimeksiantoa” viranomaisilta. Kaksi Kelalta, muuttoilmoituksen teko ja yksi siis kunnaltamme. Kelan dokumentissa yksi, vaaditaan minua antamaan selonteko, miksi en ole ilmoittanut äidin vuokran pienenemistä asumistukiasioita varten. He haluavat kuitenkin tietää, miksi, ennen kuin suorittavat takaisinperinnän – lähes kolmesataa euroa.
No joo, miksiköhän? Miepä kerron. En muistanut. En tajunnut. En ymmärtänyt. Olen tyhmä. En ole saanut koulutusta edunvalvontavaltuutuksen hoitamiseen. Olen vain äitini tytär, joka toivoo äidilleen vain parasta – pitkää ikää ja valiojogurttia. Hitokseen, olin niin onnellinen, kuvitellessani, että kun äiti pääsi palvelutalolla, hoitajien avustuksella muuttamaan pienempään huoneeseen ja hänen vuokransa laski ja se helpotti hänen talouden osalta niin, että muihin menoihin, kuten hänen lainaan jäi sitten hieman enemmän rahaa. Siinä vaiheessa en totaalisesti muistanut koko 90 euron asumistukea!
Jotenkin ajattelin vain, sitä tavanomaista asiaa, että jos rahasi eivät riitä vuokraasi, muuta pienempään asuntoon, niin sitten jää rahaa enemmän elämiseen, mutta eihän se mene tässä asiassa niin, kun jos joku maksun osa-alue pienenee, niin se nostaa toisen osa-alueen maksua – hitto, että molen tyhmä!! No, aijon kyllä kertoa kelalle vastineessa, joka on annettava 3.3.2022 mennessä, että anteeksi, kun olen niin tyhmä ja myös sen, josko saisimme takaisinperinnän mahdollisimman moneen osaan jaettuna..
Toinen kelan toimeksiannoista koskee sitten mahdollisuutta valittaa päätöksestä, jossa äidin asumistuki on lakkautettu 1,12.2021 ja se on puolestaan annettava viimeistään 21.3.2022. No joo, aijon kyllä valittaa – en tiä auttaako, mutta ajattelin tuoda julki sen, että miksi minua ei taaskaan neuvottu viranomaistaholta, kun olen niin tyhmä..?
Päätöskirjeessään Kela muistutti minua vielä tekemään äidille muuttoilmoituksen…taas… kolmas kerta, kahden vuoden sisälle…! Lue lisää blogin artikkelista: ”Tuli mieleen se muuttoilmoitus”. Ensimmäisen muuttoilmoituksen tein, kun äiti sitten oikeasti muutti palvelutaloon, tammikuussa 2020. En tiennyt tuolloin, että juurikin huoneen numero oli se merkityksellinen tieto – haloo, ollaan palvelutalossa.. että molen tyhmä! Minulle soitettiin digivirastosta syksyllä 2021 (siis puolentoista vuoden asumisen jälkeen) ja sain kuulla kunniani soittajalta, että en ole ilmoittanut huoneen numeroa!! Tein sitten ”pyyhkeiden” jälkeen äidille muuttoilmoituksen, johon hain palvelutalolta sen tuiki tärkeän huoneen numeron… Nyt pitää sitten tehdä taas tuo muuttoilmoitus, kun se hitokseen huoneennumero muuttui silloin joulukuun alussa. Merkityksellinen tieto….
Että molen tyhmä!
Kunnan kirjeeseen tulee vastata puolestaan viimeistään 14.3.2022. Siihen pitää olla taas liitteenä kaikki tulotiedot, viimeksi vahvistettu verotus, asumispalvelun vuokra ja muut asumisen kustannukset (huvittavaa tuo, kö eikhän niitten pitäs se siellä tietää??), lääkekustannukset ja edunvalvontavaltuutuksen palkkio (jota en voi periä, koska ei ole rahaa, mutta tietysti sen tähän kuluksi laitan). Eli taas se sama bumaska, jonka he saivat jo viime heinäkuussa. Tämähän äidin kodalla nyt tarkoittaa tietysti sitä, että kun vuokra halpeni, hoidon osuutta pitää nostaa, ettei vain jää käteen enämpi kuin se surullisen kuuluisa 167 euroa… Jotain positiivista kuites – kunta sentään lähetti toimeksiannon mukana palautuskuoren, mitä Kela ei raski lähettää…
Kyllä sillä tällä meän yhteiskunnalla on työllistävä vaikutus tässä byrokratian pyörittämisessä. Mieki työtön ihminen, saan tässä taas tehä monta päivää töitä, että kaikki tarvittavat selonteot, vastineet ja vastaukset liitteineen ovat viranomaisen pöydällä, päätöksentekoa varten valmiina, puhumattakhan siitä, kuinka paljon tämä työllistää viranomasia – paitti että hehän saavat siittä palkan, meän veronmaksajien pussista, että sinälläänhän son ihan sama, vaikka papereita pyöritelläänki eessuntaas…
Ja mikä oli tarinan opetus?? Tässä rahanarvoinen vinkki. Kun läheisesi pääsee vihdoin palveluasumiseen, älä vain vahingossakaan muuta niissä olosuhteissa mitään, ei kerrassaan mitään, vaikka mikä olisi. Se tietää rahanmenoa, vaivaa ja harmaita hiuksia….että molen tyhmä!
Niin ja sitten se kotitalo.. se tyhjenee vuokralaisista ensiviikolla, jolloin täytyy taas ottaa sitten sen asian suhteen ”härkää sarvista”. Ai niin, ja tähän liittyen, äidiltä on kaiken aikaa, jokaisessa laskelmassa laskettu tuloksi koko kotitalon vuokra, vaikka siitä on 30% verottajan osuus ja tietysti muitakin lakisääteisiä maksuja, jotka vähentävät selvästi pääomatuloa, mutta sitähän ei missään kysytty ja minä vastasin kysymykseen joka kysyttiin ja luulin, että viranomainen osaa laskea siitä puhtaasta pääomatulosta nämä menot, vaan ei osaa….
Että molen tyhmä….