87. Vainu tallella

Facebook päivitys 16. marraskuuta 2021

On se ihmeellinen kapistus tuo koiran nenä. Toin verhot, jotka olivat olleet äidin luona pois, kun äiti muutti pienempään huoneeseen ja ikkunat olivat erilaiset. Verhot olivat mulla auton kyytillä muutaman päivän ja äsken kannoin ne sisälle ja laskin hetkeksi ne käsistäni tuossa eteisessä, niin jo oli Remu koiruli heti nokka kiinni niissä niiskuttamassa ❤ vainusi niissä äidin hajun – vein ne heti pesuun, etteivät ne vain jäisi koiran ulottuville… Remu eioo ikinä tehny mittään ilkeyksiä täällä minun luona, eikä äidillä, silloin kun äiti vielä asui kotona, paitsi kerran..

Olin käynyt äidin luona palvelutalolla ja huomasin, että äidin Ainojen (aamutossut) pohja oli alkanut irrota ja repsotti kärjestä hieman. No mie aattelin, että ostan äidille uudet. Kun tulin kotiin, hoksasin, että mullahan on itellä aivan uuet Ainot. Meillä on äidin kanssa saman kokoinen jalka, joten päätin, että vien ne minun Ainot äidille ja otan itelle ne äidin Ainot – jo ne vain mulle välttäisivät, pääasia, että äiti ei kuiten kaatuisi repsottavan kengänpohjan takia. No miepä sitte kävin vaihtamassa Ainot.

Kotiin tullessa pukkasin äidiltä tulleet Ainot eteisen kenkähyllyyn ja lähdin saman tien käymään asioilla. Kun tulin kotiin, jonku tovin kuluttua, ihmettelin heti oven avattuani, että mitä ihmeen postimerkin kokoista silppua on joka paikka täynnä?? Remu oli tuntenut Ainoissa äidin hajun ja silpunnut kengät tuhannen paloiksi – eihän se Remu riepu voinut ymmärtää, mihin ja miksi äiti yhtä äkkiä katosi ❤

Kommentti päivitykseen 23.11.2021

Kyllä koira on ihmisen uskollinen ystävä ❤ Voin lämpimästi suositella koiraa muistisairaan kaveriksi. Koira on viisas, se oppii ihmisestä, jonka seurassa viettää aikaa. Pian se tietää jo, mitä siltä odotetaan ja miten sen pitää toimia missäkin tilanteessa. Toki opetettuja palveluskoiriakin on erilaisten sairaiden ihmisten apulaisina, mutta kyllä tuommonen tuiki tavallinen Remu käy siihen tehtävään oikein hyvin ❤

Muistan kun kerran tulin töistä kotitalolle, jossa äiti vielä tuolloin asui. Äiti oli siellä touhuamassa keittiössä ja huhuilin hänelle heipat, kun astuin sisään. Kävelin keittiöön ja kappas – äiti oli siellä tekemässä voileipiä! Pöydällä oli leipää, juustoa ja kinkkua. Äiti oli voitelemassa toista leipää ja toinen oli jo valmiina. Minä niin ilahduin hänen touhuistaan ja sanoin äidille ”Oi, sie olet alkannu itte tekemään välipalaa – hyvä! (Äiti ei ollut pitkään aikaan enää laittanut itse ruokaa tai tehnyt edes niitä voileipiä) Äiti vastasi ” Remulla on niiiiin nälkä”.

Koira istui lattialla äidin jaloissa ja kun vilkasin sitä, se käänsi katseen muualle ja oli niin kuin ei olisikaan… Äiti teki siis Remulle kinkku-juusto voileipiä… ja kyllä koiran ilmeestä näki, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta 😀

Onhan se tietysti selvä, että pitäähän sitä muistisairaan koirakaveria jonku pitää sitten silmällä, että se tulee hoidetuksi, koska muistisairas ei muista ja voi olla, että koira tai muu lemmikki tulee hoidetuksi ja ruokituksi monta kertaa päivässä tai sitten ei…

Mutta kaikesta huolimatta, koira on aivan verraton ”muistikaveri” ❤