71. Hoitokokous

Facebook päivitys 16. kesäkuuta 2020  

Pääsin tänään vihdoin käymään äidin luona – helmikuun lopulla nähty viimeksi. Hain äidin pyörätuolissa ulos ja istuimme pihalla auringon paisteessa. Kaikki oli olosuhteet huomioon ottaen hyvin, mutta ne äitin vaatteet vaan pysyvät poissa kaapista, en ymmärrä! Hitokseen kö en hoksinu ottaa kuvaa silloin, kun äiti muutti ja täytin vaatekaapin.. No nyt mulla on kuiten hoitokokous aika, viimeinkin! Hoitokokoushan pitäs järjestää kuukauden sisällä muutosta. Äiti on meni palvelutalloon, arviointiosastolle 19.11 2019 ja muutti tehostetun palveluasumisen yksikköön 24.1.2020. Mitä se tekkee – 7 kk ja 5 kk, mistä sen nyt sitte haluaa laskea.. Nytkään ei sitten lääkäri edes tule paikalle, vaan minun pitää mennä erikseen vielä toisena päivänä sinne, että hän sitten soittaa minulle palvelutalon toimiston puhelimeen – voi hyvää päivää, että tämmöstä tänään.. Mikään ei muutu, oli korona tai ei ollu… Kiva oli kuiten äiti nähä ja söimmä aurinko bonaa ja joimma vadelmamehua ja sitte tuli nukkumatti ja eikö äiti sisälle ja päikkäreille..

Facebook päivitys 24. kesäkuuta 2020  

Hoitokokous palvelutalolla tänään. Hoitokokouksessa oli mukana pari hoitajaa, mie ja äiti. Met läpikäytiin sellainen kaavake, johon ruksi ruutuun tyyppisesti kirjathin asioita.. Onko hampaat, onko silmälasit, syöpiikö itte jne.. ai niin ja se, saapiiko hoitotukea ja mitä niistä?? Mielenkiintoinen kysymys – mithän net siellä palvelutalolla sillä tiedolla tekevät?? Niin ja sitte tietysti myös se posti – onko muuttoilmoitus tehty??

No joo, sanotaanko vaikka näin, että nämät ruksi ruutuun tehtävät olis minun mielestä pitäny tehä heti kö äiti sinne meni, muttako korona… nämä olis kyllä hoitunu vaikka ihan puhelimella. Harmittaa vietävästi, että lääkäri ei tullut.. no nyt on hoitokokous kuiten pietty, niin voivat omavalvontasuunnitelmaansa laittaa ”täpän” , että homma hoidettu.. Mummeli oli pirteänä ja sano mulle lähteissä ihan selvällä suomella ”Heippa”

Kommentti päivitykseen 26.10.2021

Palvelutalon lääkäri soitteli sitten sovitusti myöhemmin. En tosin mennyt hänen puhelunsa ajaksi palvelutalolle, vaan lääkäri soitti ihan minun omaan puhelimeen (hassua, että sitä edes ehdotettiin ylläkuvatusti?). Keskustelimme yleisellä tasolla äidin tilanteesta ja lääkäri oli hyvin kiireisen oloinen ja minulle jäi kyllä se vaikutelma, että hänellä ei ollut aikaa, eikä mielenkiintoa keskustella minun kanssani syvemmin, joten olin itsekin melko vaitonainen. Mitäpä tuota turhaa, jos on niin vaikeaa… ja me lopetimme lyhyeksi jääneen puhelun.

En ole tähän päivään mennessä tavannut palvelutalon lääkäriä, enkä ole edes kuullut hänen käyneen äidin luona, kuin yhdesti. Se oli viime vuonna (2020) lokakuun lopulla, kun hoitaja minulle soitti ja kertoi lääkärin käyneen ja pyytänyt hoitajaa minulle ilmoittamaan, että ”aletaan siirtymään saattohoitovaiheeseen”.. Voi, kuinka muistan, että minä niin surin ja pelkäsin jokaista puhelua.. Ja mitä vielä, äiti on täällä edelleen.. Joo, kyllähän net lääkärikki kuolevaisia kumminki ovat, joten saattavat net erehtyäkki…

Mielestäni olisi erittäin tärkeää, viimeistään tässä vaiheessa, tarjottava muistisairaan läheiselle lääkärin empatia ja tuki – juuri tässä vaiheessa, milloin muistisairas on jo niin sairas, ettei lähi-ihminen enää selviä kotona muistisairaan kanssa ja lähtö palvelutaloon on vääjäämättä edessä tai jo tapahtunut. Jos lääkäri tässä kohtaa juttelisi omaisten kanssa, niin siinä ikään kuin ”saattaen vaihtaen” tilanne hoidettaisiin. Siitä jäisi omaiselle se tunne, että minä olen nyt kaikkeni tehnyt ja nyt terveydenhuollon ammattialiset jatkavat tästä eteenpäin, se luottamuksen ja oikeellisuuden viesti – se ns. ”synninpäästö”.. Me muistisairaan omaisethan kärsimme tietysti siitä soimaavasta omastatunnosta juurikin tässä kohtaa…