11. Vihdoinkin lääkärintodistus

28. tammikuuta 2019

Mitäkö mietin? 🤔 Miepä avaan hieman, jos jaksatta lukea 🤗 

Äiti sairastu siis 9 vuotta sitten aivojen etulohkon rappeumaan, joka vie muistin ja pikkuhiljaa myös puhekyvyn. No äiti järkättiin muistiyhdistyksen muistituvalle ryhmään, jossa oli aivojumppaa ja hän tykkäsi siellä kulkea. Yritin taannoin saada äidille kyytipalvelun sinne, itse kun olin päivisin töissä, mutta äidin tulot oli liian isot, joten palkattiin naapurin mummo hätiin ja hän kuskasi bensarahalla äitiä kerhoon vuosikaudet.

No nyt äiti ei enää halua kerhoon mennä, kun puhetta ei enää synny. Tänään kävin tk.n sosiaalityöntekijän luona ja meillä tuli puhetta näistä kyytipalveluista ja hän kertoi, että jos päätös kyytipalvelusta olisi silloin aikanaan tehty kielteisenä se olisi siirtynyt käsittelyyn vammaispalvelun puolelle ja äiti olisi kyydin kerhoon saanut ☹️ Me jätettiin hakuasia silloin kesken kun äiti ei halunnut ilmoittaa kunnan pyytämiä tili-ja omaisuustietoja, kukaan ei kertonut tuosta vammaispalveluasiasta ☹️ 

Kukaan ei kertonut myöskään sitä, että olisimme voineet hakea hoitotukea?? Olenhan äitiä tässä hoitanut ”sen seittemän vuotta” ja tämä ei kuulemma ole tulosidonnaista..😯 

No, nyt on tilanne kuitenkin toinen, olen tänään saanut sosiaalityöntekijän ohjeet hakemuksen täyttämiseen ja se ihana naislääkäri sieltä vuodeosastolta (se joka kysyi minulta ”Kuinka sinä voit?”) oli kirjoittanut sekä c-todistuksen hakemuksen liitteeksi, että myöskin todistuksen edunvalvojahakemuksen liitteeksi, joten nyt asiat menevät eteenpäin 😊 

Omaa tyhmyyttä tietysti on mulla ollut se, etten ole ottanut asioista selvää, mutta puolustaudun sillä, että kun sitä päivästä toiseen huolehtii muistisairaan asioista, niin ei oikeasti jaksa enää mitään ylimääräistä byrokratiaa 😒 ois kiva jos joku kertois, mitä pitää ja kannattaa tehä? Jos olisin tienny olisin hakenu näitä etuisuuksia jo aiemmin ja ollut jämerämpi asioiden suhteen..

Miksikö kerron tämän? No siksi, että jos teillä kamuilla on tai tulee tilanne päälle, menkää heti kysymään apuja ja neuvoja sosiaalityöntekijältä ❤️

Kommentti päivitykseen 18.10.2021

Lähi-ihminen, omaishoitaja ja edunvalvojavaltuutettu jätetään mielestäni liian monesti ilman yhteiskunnan tukea. Jos muistisairaan tai vanhuksen läheinen hoitaa häntä tai hänen asioitaan, yhteiskunnan tulisi ehdottomasti tulla apuun – ihan systemaattisesti.

Kuntiin tarvittaisiin ”vanhusasiamies” tai niin kuin tänä päivänä on sanottava ”vanhusasiahenkilö” joka oman työnkuvansa mukaan varmistaisi, että kaikki meidän vanhukset saavat ne tuet, jotka heillä on mahdollista yhteiskunnalta saada. Hän huolehtisi niin taloudelliset tuet, kuin senkin, että vanhuksella on mahdollisuus osallistua kuntoutukseen, hyvinvointia tukevaan- tai toimintakykyä ylläpitävään toimintaan. Hän avustaisi lähi-ihmisiä erilaisten hakemusten kanssa ja kartoittaisi myöskin lähi-ihmisen jaksamista. Omaishoitajat tekevät yhteiskunnalle arvokasta työtä ja vielä ihan ”nälkäpalkalla” tai jopa ilmaiseksi – kuten minä, joka olen vielä suhteessa melko nuori. Kotitalon naapurissa yli 80 vuotias rouva toimi vuosikausia oman miehensä yli 90 vuotiaan omaishoitajana…

Kokonaisvaltaiseen yksilön vanhuuden suunnitteluun tulisi siis satsata. Tällä ennakoinnilla saataisiin etukäteen paremmin tietää, milloin yhteiskunnalta tarvitaan oikeasti apua, esimerkiksi kotihoidon tai palveluasumisen palveluita. Mielestäni tilanne on nyt se, että yhteiskunta ei ole pystynyt arvioimaan ja varautumaan etukäteen riittävästi siihen, että moni vanhus, eritoten muistisairas tarvitsee kipeästi 24/7 hoitoa ja huolenpitoa. Muistisairaat eivät oikeasti pärjää kotonaan, vaikka he olisivatkin fyysisesti vielä hyväkuntoisia. Palvelukotipaikat ovat kiven alla ja hoitajapula kuormittaa hoitajat.

Yhteiskunta on suuressa viisaudessaan ajanut tilanteen siihen, että ihmisillä ei oikeasti ole mahdollisuuksia hoitaa vanhempiaan tai edes lapsiaan kotona. Työikäisten on oltava töissä ja tietysti pääasiassa kodin ulkopuolella, jolloin lapset menevät toisten ihmisten hoidettavaksi ja vanhukset tarvitsevat palveluasumisen paikkoja.

Ne ”suuret ikäryhmät” eivät vissiin tulleet yhteiskunnalle yllätyksenä – vai miten on?