10. Arjen apurit

Facebook päivitys 25. tammikuuta 2019

Äiti kotona 😊 ja apuvälineitä on 👍 kotoutustiimi kulkee ja mie jään yökyllään, että alkuun päästään 😄 suklaakeksiä on jo syöty, joten täällä kaikki hyvin 😂

Facebook päivitys 26. tammikuuta 2019

Huomenta kotitalolta 😄 täällä on siivoiltu kaappeja ja pesty pyykkiä. Nyt potut kiehuu ja lohi on uunissa – äidin herkkuruokaa, kalapottu 👌 Kävely rollaattorin kanssa alkaa jo onnistua, mutkat tuottaa hieman päänvaivaa, mutta mieli on pirteä kö on taas kotona! Mie jään tänne toiseksikki yöksi, niin näen miten tämä alkaa onnistua. Rulo-ovi sai lähöt makkarin oven virkaa toimittamasta, kun ajopeli meinas siihen aina juuttua kiinni. Mie tempasin sen irti siittä kiusaamasta 😂 ei tartu ennää 👍Pakkanen paukkuu ja syreeni on lumen saartama. Äiti pötköttää ruokaa ootellessa ja tietysti Remu kampraatti seurana ❤️

Mulla nyt kaffebreikki 👌 äiti päikkäreillä 😊 9 kaappia siivottu, 2 vielä jäljellä 🤗 huh, kaapit on siis vaate ja kodintekstiili kaappeja – 4 jätesäkkiä täynnä ja lähdössä wex. Ajattelin, jos sitte alkas ompelupuuhiin. Äidille asennettiin uudet patterit ja verhot ovat nyt liian pitkiä, joten ne täytyy lyhentää..

Facebook päivitys 27. tammikuuta 2019

Huomenta kotitalolta 😊 karjalanpaisti hyppäsi uuniin ja valtakunnassa kaikki hyvin. Äiti huristeli rollaattorilla yksin veskireissun, mie kuulin kö lähti liikkeelle, mutta maltoin mieleni mennä apuun ja hyvin onnistu yksinki, jees 🤗 son nimittäin tännään kottiin lähtö mulla eessä ja hieman on huolettanut, miten täällä aletaan pärjätä, mutta nyt näin, että onnistuu 👍Olohuoneen soffaan nappasin kiinni turvalaidan, niin nyt voi äiti nukahtaa telkkaria kattellessa, eikä putoa lattialle!

Kommentti päivityksiin 17.10.2021

Remu koiruli ❤ äidin kampraatti, seuralainen, turvamies, ovivahti, ruokailu- ja nukkumakaveri – aina siellä missä äitikin, saman neliön sisällä. Ostettiin äidille uusi koira, kun entinen pitkäaikainen Lyyli koira kuoli. Ajattelin tuolloin, että menee se mummeli itekki siinä, kö niin kovasti koiraa suri ja päätin, että pikaseen hommataan äidille uusi kampraatti. No kun asiasta äidin kanssa keskustelin, hän sanoi, ettei enää jaksa alkaa koiraa pennusta kasvattamaan..

Miepä sitten päätin, että no, sitte se tehdään sillä tavalla, että mie laitan koiran ja äiti on sen päivähoitaja. Voi sitä riemua kun Remu 6 vuotta sitten haettiin. Äiti oli kuin pikku tyttö koiranpentu sylissään ❤ Käytännössä meidän homma toimi niin, että mie kun asun tässä parin kilometrin päässä kotitalolta, nappasin aamulla seitsemältä Remun kotitalolle, äidin seuraksi päiväksi ja iltapäivällä töistä tullessa hain Remun mukaani. Remu oli siis yöt minulla ja päivät äidin luona. Mikä mahtava järjestely ja mikä mahtava koira ❤

Remu oppi pian ymmärtämään äidin sairauden ja osasi huolehtia äidistä (ja myös hyötyä hänestä, kaiken maaliman makupalojen antajana..) Remu haukkui kun ovikello- tai puhelin soi, se juoksi äidin perässä joka paikkaan ja kun äiti nukahti soffalle, Remu nukkui lattialla äidin vieressä ❤

Remu on nyt 6 vuotias eläkeläispoika ja viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviään täällä minun luona. Nytkin on tuossa jaloissani, kun kirjoitan tätä blogia.

Nuo edellä olevat Facebook julkaisut kuvaavat hyvin sitä meidän tavallista arkea. Kun viikonpäivät minulla vierähtivät työnantajan palveluksessa, viikonloput vierähtivät kotitalon töissä – ainakin osittain. Vuosikausia äidin talon huoltotyöt ovat jo kuuluneet minun tehtäviksi, mutta nämä viime vuodet olen huolehtinut siellä kaikesta. Pyykit, siivoukset, kauppareissut, ruoanlaitot – kaikki.

Totta kai minä sen tein, sehän oli selvää, että äitiäni autoin ja hoidin vuosikaudet. Mutta haluan tässä yhteydessä heittää ilmoille myös sen kysymyksen, että kuinka paljon tämä yhteiskunta säästää varojaan meidän ”kilttien” läheisten ansiosta, jotka pyyteettömästi hoidamme omaisiamme? Ei palkkaa, ei verohelpotusta, ei kulukorvausta – ei edes kiitosta..

Kun sitten jossakin kohtaa tarvisimme hieman yhteiskunnan apua ja tukea, niin pääsääntöisesti meidät jätetään selviämään yksin…